Lokeroitu lihavaksi

Onko sinua kutsuttu lapsena lihavaksi? Oletko kenties ollut koulukiusattu pyöreytesi takia? Onko kouluterveydenhoitaja huomauttanut sinulle painon tarkkailusta tai ovatko vanhempasi kehottaneet sinua olemaan syömättä niin paljon herkkuja?

Et ole yksin – minulle on tapahtunut kaikki yllä mainittu! Muistan, kuinka yläasteella koulumme “pahis” siirtyi käytävällä minut nähdessään syrjään ja huusi: “Varokaa kaikki, sotanorsu tulee!” Olin raivoissani, koska kyseinen koulukiusaajapoika oli minua ainakin kaksi kertaa lihavampi, eikä kukaan kiinnittänyt hänen painoonsa mitään huomiota.

Kouluterveydenhoitajan käynnit ahdistivat minua jo ala-asteikäisenä, koska niissä puhuttiin painosta joka ikinen kerta. Olin muistaakseni 8-vuotias, kun sain ylimääräisen kutsun terkkarille, joka pyysi minua listaamaan lempiherkkujani. Listauksen jälkeen minua kiellettiin syömästä etenkin hillokeksejä, koska ne lihottavat.

Vanhempanikin ovat kantaneet kortensa kekoon, todennäköisesti ymmärtämättään: Isäni on sanonut lukitsevansa jääkaapin, jotten pääsisi syömään sieltä herkkuja ja äitini on kysynyt minulta huolissaan, haluanko olla muistettu pullukkana tyttönä vai jonain muuna. Ihmettelin jo lapsena tuota kysymystä: en itsekään kiinnittänyt huomiota toisten lihavuuteen, joten miksi minun olisi pitänyt olla huolissani muiden ajatuksista minusta.

Tämän päivän Helsingin Sanomien Torstai-liitteessä oli pysäyttävä artikkeli: Lokerointi ei auta lasta (Tommola, HS 16.3.2017). Artikkelin luettuani ymmärsin lapsuuden ja nuoruuden aikaista minäkuvaani paljon paremmin:

Ylipainoiseksi varhain leimattu lapsi lihoo todennäköisemmin, kertoo tammikuussa Psychological Science -lehdessä julkaistu tutkimus. Jos vanhemmat määrittelivät lapsen ylipainoiseksi 4-5-vuotiaana, painoa myös kertyi kymmeneasä vuodessa enemmän kuin normaalipainoisina pidetyille. Vain asenne vaikutti, ei lasten todellinen lähtöpaino.

BINGO! Olen pitänyt itseäni aina lihavana, koska minut on lokeroitu lihavaksi.

Miten monelta riittämättömyyden tunteelta ja epävarmuudelta olisinkaan välttynyt, jos painooni ei olisi kiinnitetty aina niin järjettömän paljon huomiota!

Jo ala-asteikäisenä tiedostin, että olen lihavampi kuin muut. Onneksi kotona ei painostettu laihtumiseen (jos muutamaa epäharkittua kommenttia ei lasketa), ja kuvan 8—10-vuotias Tytti sai syödä rauhassa jäätelöä syntymäpäivänä.
tytti8vee
13-vuotiaana ysiluokkalaiset pojat kiusasivat ja pilkkasivat tämän kuvan Tyttiä koulussa, koska Tytti lihava.

tytti13.jpgLihavuudesta pilkkaaminen iskostui teini-ikäisenä mieleeni, ja välillä pidin itseäni lihavan lisäksi rumana. Tämä kuvan 15-vuotias Tytti ei näytä kummaltakaan!
tyttiteini.jpg
Ylioppilasjuhliin etsin mekkoa monta päivää, koska olin varma, että kaltaiselleni lihavalle tytölle ei mistään löydy sopivaa asua. Tämän kuvan 19-vuotias kaunotar löysi mekkonsa lopulta siitä samasta H&M:stä, mistä monet muutkin hankkivat valmistujaismekkonsa.
tyttiyo
Ja pistetään vielä kirsikkana kakun päälle: Tämän kuvan 21-vuotias Tytti kuuli silloiselta poikaystävältään jo 18-vuotiaana olevansa muuten tosi kaunis, mutta että voisi vähän laihduttaa. Kusipää!
tytti2009.jpg
Jos minut olisi lihavuuden sijasta lokeroitu vaikkapa persoonalliseksi tyypiksi, matemaattisesti lahjakkaaksi tai musikaaliseksi, olisin todennäköisesti ollut itsevarmempi elämäni vaikeissa käänteissä. Enkä todellakaan olisi seurustellut sellaisen henkilön kanssa, joka ei hyväksy minua sellaisena kuin olen ja kehottaa minua laihduttamaan!

Enää en lokeroi itseäni painoni mukaan. En itseasiassa lokeroi enää ketään muutenkaan — kukaan meistä ei ole määriteltävissä ulkoisten ominaisuuksien perusteella!

Jos joku minua  kuitenkin koittaa laittaa johonkin lokeroon, suosittelisin kirjoittamaan lokeron kylkeen Fabulous.
tyttipeili.jpg

Herkuttelu – syntiä vai sallittu?

Pullaa, karkkia, jäätelöä, keksejä, sipsiä, popkornia, suklaata, vanukasta, kakkua, pizzaa, hampurilaisia, nachoja… Joskus tuntuu siltä, että herkkuja voisi syödä kaksin käsin.

17342034_10155135936383559_2131229921_o

Kun otan yhden kourallisen irtokarkkeja, poden huonoa omaatuntoa. Kaikki se sokerimössö vuorautuu suoraan hyllyväksi selluliitiksi vyötäröni ympärille ja valtaa yhä laajempaa alaa kropastani. Sokerihumala huutaa minua kutsuvalla äänellään ja käteni hakeutuvat entistä nopeammalla vauhdilla kohti karkkikulhoa.

Kourallinen, toinen ja kolmas uppoavat ruokatorvestani alas nopeammin kuin huomaankaan ja mieleni alkaa tehdä lisää herkkuja. Välipalaksi pullakahvit, illalla pitsaa kolalla alas huuhdottuna. Syön suurimman osan herkuista muilta salaa, jottei kukaan pääsisi kommentoimaan valintojani ja arvostelemaan hyllyvää vartaloani. Huomenna parennan tapani enkä enää ikinä koske mihinkään prosessoituun sokeripitoiseen ruokaan!

STOP!

Kyseinen alkuskenaario on mun omasta elämästä. En edes muista kuinka monta kertaa olen syönyt lempiruokiani muiden katseilta piilossa! Klassikkoesimerkki on lounaspalaverit, joiden yhteydessä olen jättänyt jälkiruoan ottamatta, jottei kukaan ajattelisi miten tällainen läski kehtaa syödä herkkuja. Yhdessä vaiheessa saatoin myös lähteä frendien luota aikaisemmin kotiin, jotta ehtisin varmasti kaupan sipsihyllyn kautta kotiin syömään kiellettyjä ruokia.

Olispa joku joskus sanonut mulle, että herkuttelu on täysin OK! 

Mitä enemmän demonisoimme ja kiellämme itseltämme (ja toisiltamme!) herkkuja, sitä todennäköisemmin tulee vedettyä herkkuöverit. Kielletyn herkun syöminen johtaa helposti kierteeseen, jossa “retkahtamisen” jälkeen vedetään kaikkia itseltä kiellettyjä herkkuja kaksin käsin, koska “peli on kuitenkin jo tältä päivältä menetetty”. Pahimmillaan herkuttelu jää päälle, koska kun “retkahdus” on tapahtunut, ei terveellisiin elämäntapoihin kannata palata.

Eräs mua viisaampi on joskus verrannut herkuttelun päälle jäämistä puhelimen tipahtamiseen lattialle. Kun kännykkä lipsahtaa kädestä, ei sitä sen jälkeen heitellä uudestaan maahan ja ajatella, että antaa mennä vaan kun kerran tipahti.

Kehotankin kaikkia nauttimaan herkuista hyvällä omallatunnolla! Maailma ei kaadu yksiin pullakahveihin saati suklaapatukkaan – kun nauttii kohtuudella.

Tänään saatiin töissä yllätyksenä alakerran kahvion tyypeiltä pullakahvit, jotka nautin hymyssä suin. Vaikka kello ei ollut edes aamukahdeksan.

17349227_10155135936373559_478771456_o.jpg

Mikä on sun lemppari “kielletty herkku”? Mä rakastan sipsejä massivisella dippivuorella!

Ihana, kamala maha

Usein kun keskustelemme ulkonäköpaineista ja omista inhokkikohdista vartalossamme, puhumme mahasta.

“Muuten mä voisin olla kaunis, mutta kun mulla on tää maha.”
“Kun mun maha on pienempi, alan käyttää mekkoja!”
“Farkut ei sovi mulle, koska mulle tulee maharöllö.”
“Alan harrastaa tanssia sitten, kun mun maha on pienempi.”

Kuulostaako tutulta? Ylläolevat lainaukset ovat kaikki omia ajatuksiani niiltä ajoilta, kun olin kriittinen omasta mahastani. Kyllä, yhä edelleen minulle tulee “ällörumaläskipäivä”-ajatuksia, joskin ei enää niin voimakkaasti eikä todellakaan niin usein kuin ennen. Ennen kuin kerron matkastani itseni hyväksymiseen, haluan jakaa teille välähdyksiä menneisyydestäni.

Aiemmin saatoin potea huonoa omaatuntoa siitä, että en ole liikkunut tai syönyt hyvin. Ajatukset nousivat pintaan etenkin juuri ennen nukahtamista, jolloin saatoin käyttää tuntikausia itseni sättimiseen: ”miksi käytit hissiä, läski!” tai ”oot epäonnistunut, koska et saanut läskipersettäsi tänäänkään zumbaan!”. Joka kerta ajattelin, että “huomenna muutan elämäntapani ja alan laihduttaa!” mutta kyseinen huominen siirtyi aina päivällä eteenpäin, minkä takia minulla oli aina hyvä syy sättiä itseäni.

Olen kuluttanut elämästäni todennäköisesti päiviä tai peräti viikkoja ajatellen vatsaani. Mieleni sopukoissa olen käynyt läpi sen pyöreyttä, suuruutta, hyllyvyyttä, rehevyyttä, valtavuutta. Olen puristellut vatsaani peilin edessä ja ajatellut vatsani olevan suurin, mitä maailmasta löytyy. Olen pitänyt vartaloani oksettavana.

Kuten monet kaltaiseni jojolaihduttajat, olen yrittänyt pienentää mahaani monin eri tavoin: pussikeitoilla, näkkärikuureilla, karppaamisella,  gofatgo-dieeteillä, vatsalihasliikkeillä, karkkilakoilla, spinningrääkeillä.. Kaikkia näitä vatsan pienentämisyrityksiä yhdistää se, että se ei ollut koskaan nautinnollista. Hampaat irvessä olen tehnyt lankutushaasteita ja mussuttanut näkkäriä pelkällä kalkkunaleikkeellä ajatellen, että kunhan vatsani pienenee, olen onnellinen!

Jokainen laihdutusyritykseni on epäonnistunut. Tiukasta ruokavaliosta “retkahtamisen” jälkeen olo on ollut epäonnistunut, mikä on johtanut ylensyöntiin ja häpeän tunteen hukuttamiseen herkkuihin. Tämä taas on johtanut tunkkaiseen oloon ja vatsan alueen suurenemiseen, mikä taas on aloittanut kyseisen noidankehän alusta.

Vatsani on ollut elämäni keskipisteenä niin monta vuotta, ettei mitään järkeä! Olen huomannut kaiken tämän järjettömyyden vasta nyt, kun olen oppinut päästämään irti myrkyllisistä ajattelutavoista. Kunpa joku olisi jossain kohtaa nykäissyt minua hihasta ja kertonut, että kannattaisi liikkua hyvän olon takia, ei laihduttamisen. Kunpa joku olisi sanonut minulle, että minä riitän, että minulla ei tarvitse olla pyykkilautavatsaa saadakseni hyväksyntää!

Perustin tämän blogin, koska haluan auttaa muita. Haluan olla se tyyppi, joka kertoo, että liikunnasta voi nauttia ilman ajatusta laihtumisesta. Haluan levittää sanaa siitä, että jokainen meistä riittää omana itsenään. Aion olla se muutos, jonka haluan maailmassa nähdä.

Tulen myöhemmissä postauksissa kertomaan askelistani matkalla itseni hyväksymiseen. Tulen myös jakamaan vinkkejä ja apukeinoja siihen, miten itseään oppii katsomaan uudella tavalla. Tulen toivottavasti olemaan inspiraationa ja apuna, kun ällörumaläskipäivä iskee.

Tervetuloa vatsamielenosoitukseen!

MHT_3624-Edit-2.jpgKuva: Mervi Tikkanen

Vatsamielenosoitus

Nyt riittää.

Olen ollut täynnä ja turhautunut jo pidemmän aikaa. Joka tuutista tyrkytetään vain tietynlaisia kauneusihanteita: täytyy olla hoikka mutta tarpeeksi sopusuhtainen, täytyy olla urheilullinen muttei liian pumpattu, täytyy olla muodokas muttei liian lihava, täytyy olla naisellinen muttei liian feminiini.. Listaa siitä, mitä meidän täytyy olla, voisi jatkaa loputtomiin. Minä olen saanut tarpeekseni.

Nyt alkaa vatsamielenosoitus. Vatsamielenosoitus on vastamielenosoitus kapeille kauneusihanteille.  Tässä blogissa tullaan murtamaan läskimyyttejä, pohtimaan vääristyneitä kehonkuvia, tsemppaamaan ja vakuuttamaan, että sinä riität juuri sellaisena kuin olet.

Tervetuloa mukaan vatsamielenosoitukseen!

Tsempein,
Tytti