Epävarmat läskiajatukset

Taas se tapahtui. Sain itseni kiinni epävarmoista läskiajatuksista.
Olet läski (1).png
Olin maaliskuun lopussa koehenkilönä Ylen Prisma Studion aamupalatestissä. Kävin kolmena aamuna Helsingin Meilahdessa tutkimuskeskus Biomedicumissa syömässä aamupaloja, joiden yhteydessä minusta otettiin erilaisia testejä ja tutkittiin muun muassa aineenvaihduntaa ja veren insuliinitasoja. Kun menin tutkimuskeskukseen ensimmäisen kerran ja minulta kysyttiin painoani, huomasin epävarman läskiajatuksen hiipivän mieleeni: Mitä jos olenkin liian lihava tähän testiin? Hoitaja ei kuitenkaan havahtunut painostani saati kommentoinut sitä, vaan naputteli tietoni testilaitteeseen.

Kun kuulee useamman vuoden ajan sekä muilta että itseltään olevansa liian lihava, on tuota läskiajatusta yllättävän vaikea saada täyspäiväisesti pois mielestä. Vaikka olen nykyisin erittäin sinut itseni kanssa, huomaan aivan liian usein jännittäväni muiden ajatuksia koostani ja painostani etenkin uusissa ja jännittävissä tilanteissa. Olen alkanut kutsua näitä jännityksiä epävarmoiksi läskiajatuksiksi.
Olet ruma läskiperse (1).png
Olen tehnyt töitä saadakseni epävarmat läskiajatukset pois mielestäni ja luullut siinä onnistuneeni, minkä takia järkytyin huomatessani sellaisen mielessäni uudestaan! Aiemmasta epävarmasta läskiajatuksesta oli vain viikko! Olin lähettämässä viestiä uudelle tuttavuudelle ja ehdottamassa tapaamista myöhemmin keväällä, kun huomasin ajattelevani: “ei se halua mennä sun kanssa kaljalle, koska olet niin läski!”
ei kukaan.png
WTF alitajunta? Miksi syötät minulle taas sitä järkyttävää roskaa, josta olen jo päästänyt irti? Kun aloin ajatella epävarmoja läskiajatuksia ja niiden pulpahtamista mieleeni, tajusin, että ajatukset tulevat uudelleen mieleeni koska eihän tällainen läski voi missään täysin onnistua.

STOP!

Epävarmat läskiajatukset ruokkivat itse itseään. Mitä enemmän ja mitä useammin ajattelen että olen läski, sitä helpompi tähän epävarmaan läskiajatukseen on palata.

Minun mieleni alkaa ajatella läskiajatuksia uusissa ja pelottavissa tilanteissa. Aivoni ovat toistaneet niin monta vuotta lihavuuttani ja epäonnistumistani, että nämä ajatukset ovat syöpyneet mieleni syvimpiin kolkkiin. Kun en tiedä mitä minun pitäisi tehdä ja mitä minulta odotetaan, ajattelen olevani liian läski. Toimin näin, koska se on ajatusteni rutiini.
wedding.png
Kun tajusin, etten olekaan päässyt epävarmoista läskiajatuksista täysin irti, päätin alkaa työstää niitä. Tämän ajatusrutiinin on loputtava. Vuoden 2017 tavoitteeni on puskea itseäni uusiin ja pelottaviin tilanteisiin niin pitkään, kunnes ollessani epävarma en enää ensimmäisenä ajattele “apua, oonko tähän liian läski“. Tästä prosessista tulee varmasti rankka, vaikea ja pelottava, mutta se on sen arvoista!

Ja ainiin, kun pyysin uutta tuttavaa kaljalle, sain vastauksen: “Mennään ihmeessä! Uusiin ihmisiin on aina siistiä tutustua.” Epävarmat läskiajatukset, te tulette vielä olemaan historiaa.

aurinko.jpg
Heippa läskiajatukset, ei tuu ikävä! 

 

 

Advertisements

Ihana, kamala maha

Usein kun keskustelemme ulkonäköpaineista ja omista inhokkikohdista vartalossamme, puhumme mahasta.

“Muuten mä voisin olla kaunis, mutta kun mulla on tää maha.”
“Kun mun maha on pienempi, alan käyttää mekkoja!”
“Farkut ei sovi mulle, koska mulle tulee maharöllö.”
“Alan harrastaa tanssia sitten, kun mun maha on pienempi.”

Kuulostaako tutulta? Ylläolevat lainaukset ovat kaikki omia ajatuksiani niiltä ajoilta, kun olin kriittinen omasta mahastani. Kyllä, yhä edelleen minulle tulee “ällörumaläskipäivä”-ajatuksia, joskin ei enää niin voimakkaasti eikä todellakaan niin usein kuin ennen. Ennen kuin kerron matkastani itseni hyväksymiseen, haluan jakaa teille välähdyksiä menneisyydestäni.

Aiemmin saatoin potea huonoa omaatuntoa siitä, että en ole liikkunut tai syönyt hyvin. Ajatukset nousivat pintaan etenkin juuri ennen nukahtamista, jolloin saatoin käyttää tuntikausia itseni sättimiseen: ”miksi käytit hissiä, läski!” tai ”oot epäonnistunut, koska et saanut läskipersettäsi tänäänkään zumbaan!”. Joka kerta ajattelin, että “huomenna muutan elämäntapani ja alan laihduttaa!” mutta kyseinen huominen siirtyi aina päivällä eteenpäin, minkä takia minulla oli aina hyvä syy sättiä itseäni.

Olen kuluttanut elämästäni todennäköisesti päiviä tai peräti viikkoja ajatellen vatsaani. Mieleni sopukoissa olen käynyt läpi sen pyöreyttä, suuruutta, hyllyvyyttä, rehevyyttä, valtavuutta. Olen puristellut vatsaani peilin edessä ja ajatellut vatsani olevan suurin, mitä maailmasta löytyy. Olen pitänyt vartaloani oksettavana.

Kuten monet kaltaiseni jojolaihduttajat, olen yrittänyt pienentää mahaani monin eri tavoin: pussikeitoilla, näkkärikuureilla, karppaamisella,  gofatgo-dieeteillä, vatsalihasliikkeillä, karkkilakoilla, spinningrääkeillä.. Kaikkia näitä vatsan pienentämisyrityksiä yhdistää se, että se ei ollut koskaan nautinnollista. Hampaat irvessä olen tehnyt lankutushaasteita ja mussuttanut näkkäriä pelkällä kalkkunaleikkeellä ajatellen, että kunhan vatsani pienenee, olen onnellinen!

Jokainen laihdutusyritykseni on epäonnistunut. Tiukasta ruokavaliosta “retkahtamisen” jälkeen olo on ollut epäonnistunut, mikä on johtanut ylensyöntiin ja häpeän tunteen hukuttamiseen herkkuihin. Tämä taas on johtanut tunkkaiseen oloon ja vatsan alueen suurenemiseen, mikä taas on aloittanut kyseisen noidankehän alusta.

Vatsani on ollut elämäni keskipisteenä niin monta vuotta, ettei mitään järkeä! Olen huomannut kaiken tämän järjettömyyden vasta nyt, kun olen oppinut päästämään irti myrkyllisistä ajattelutavoista. Kunpa joku olisi jossain kohtaa nykäissyt minua hihasta ja kertonut, että kannattaisi liikkua hyvän olon takia, ei laihduttamisen. Kunpa joku olisi sanonut minulle, että minä riitän, että minulla ei tarvitse olla pyykkilautavatsaa saadakseni hyväksyntää!

Perustin tämän blogin, koska haluan auttaa muita. Haluan olla se tyyppi, joka kertoo, että liikunnasta voi nauttia ilman ajatusta laihtumisesta. Haluan levittää sanaa siitä, että jokainen meistä riittää omana itsenään. Aion olla se muutos, jonka haluan maailmassa nähdä.

Tulen myöhemmissä postauksissa kertomaan askelistani matkalla itseni hyväksymiseen. Tulen myös jakamaan vinkkejä ja apukeinoja siihen, miten itseään oppii katsomaan uudella tavalla. Tulen toivottavasti olemaan inspiraationa ja apuna, kun ällörumaläskipäivä iskee.

Tervetuloa vatsamielenosoitukseen!

MHT_3624-Edit-2.jpgKuva: Mervi Tikkanen