Työuutisia: Olen pian täyspäiväinen kehopositiivisuusaktivisti!

Voi vitsit miten upea maaliskuu mulla on takana! Olen sormet syyhyten odottanut oikeaa hetkeä jolloin voin kertoa kaikille ilouutisen: Minusta tulee täysipäiväinen kehopositiivisuusaktivisti!
tytti.png
Perjantaina maaliskuun 10. päivänä tapasin pitkästä aikaa ystävää, jota en ollut nähnyt kahteen vuoteen. Kun päivitimme kuulumisiamme sanoin ensimmäistä kertaa ääneen jo jonkin aikaa mieleni sopukoissa pulpunneen unelmani: Haluan vielä jonain päivänä tehdä töitä kehopositiivisuuden eteen niin, että saisin siitä elantoni. Ystäväni mielestä idea oli hieno ja täysin minun tyyliä, ja hän kehotti minua tavoittelemaan unelmaani.

Seuraavan viikon keskiviikkona 15. maaliskuuta huomasin avoimen työpaikan verkkotoimittajan töihin, joissa saisi elää ja hengittää kehopositiivisuutta. Kun luin työpaikkailmoituksesta työn kuvausta, tiesin, että kyseinen duuni on minua varten. Lätkäisin menemään työhakemuksen, johon liitin kuvan itsestäni alusvaatteisillani. Päätin näyttää jo työhakemusta täyttäessä, että haluan tämän duunin. Reilun kahden tunnin kuluttua puhelimeni soi ja sain kutsun työhaastatteluun.
Tän kuvan laitoin työhakemukseen. Melko virallinen, eikö?

Torstaina 16. maaliskuuta julkaisin ensimmäisen blogitekstin Vatsamielenosoituksessa ja sain kirjoituksesta mielettömästi positiivista palautetta. Olin entistä varmempi siitä, että kehopositiivisuusaktivismi on minua varten. Ainakin universumilla oli kova tahto viestittää valintani oikeudesta!
jännää.jpg
Ilmeeni, kun huomasin jengin diggaavan Vatsamielenosoituksesta!

Työhaastattelu koitti keskiviikkona 22. maaliskuuta. Jännitin todella paljon, vaikka toinen haastattelijoista oli minulle entuudestaan tuttu ja toisenkin olin tavannut aikaisemmin. Tiesin, että näiden ihmisten käsissä on unelmani toteutuminen, vähemmästäkin puntit alkavat tutista!

Kuusi tuntia työhaastattelun jälkeen sain puhelun. Minut valittiin tehtävään!skool.png
KIPPIS! Oikeasti olen skoolannut uudelle työtehtävälleni jo monta kertaa hyvien ystävien ja skumpan kera, mutta näistä salaisista skumppasessioista ei ole dokumentteja. 

Ylpeänä voin kertoa voivani tituleerata itseäni täyspäiväiseksi kehopositiivisuusaktivistiksi 24. huhtikuuta alkaen, kun aloitan työt Yleisradion Vaakakapinassa toimittajana! vaakakapina.jpgKun olin sanonut ääneen haluavani olla täyspäivänen kehopositiivisuusaktivisti, universumilla kului 12 vuorokautta toteuttaa unelmani. Ihan mieletöntä, käsittämätöntä, uskomatonta, maailman siisteintä, ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Oon niin fiiliksissä, että oon sanaton!vaakakapina2.jpg

 

Mitä lihava saa laittaa ylleen?

Saan yllättävän usein palautetta siitä, että pukeudun itsevarmasti. On kuulemma virkistävää nähdä, että “ei-mallinmitoissa-oleva” tyyppi pukeutuu juuri niin kuin haluaa.

Välillä ihmettelen saamiani kommentteja: Miksi vaatevalintani näyttäytyvät muille rohkeina? Onko olemassa sääntöjä siitä, mitä saa milloinkin pukea? Jos pidän jostakin vaatteesta, miksi minun pitäisi ensin miettiä mitä mieltä muut ovat siitä ja vasta sitten laittaa se päälle?

Eräs puolituttu tokaisi yksissä juhlissa minulle, että kyllä kaikille löytyy sopivat vaatteet, kunhan muistaa pukeutua oman vartalotyyppinsä mukaisesti. Tämä kommentti sai minut aivan raivon partaalle – niin kauan kun tunnen oloni mukavaksi ylläni olevissa vaatteissa, voin pukeutua vaikka minkä vartalotyypin mukaisesti!

Mielipiteeni vartalotyypeistä on sama kuin tämä Emma Correllin piirtämä kuva:

bodytypes.jpg

Jep. Tänään vartalotyyppini on Bart, huomenna Existential nothingness.

Olen törmännyt pukeutumisessa muun muassa seuraaviin “sääntöihin” siitä, miten lihavat saavat ja eivät saa pukeutua.

1. Lihavat eivät voi näyttää paljasta pintaa missään olosuhteissa. Eikä varsinkaan silloin, kun muut heitä katsovat.

burleskitreenit.jpg

Kuka tahansa voi näyttää niin paljon paljasta pintaa kuin haluaa ja vastavuoroisesti saa olla näyttämättä mitään. Yllä oleva kuva on otettu burleskiryhmä Shangrilettesin treeneistä – tästä asusta lähti vielä muutama vaatekappale lattialle ennen ryhmänumeromme loppuposeerausta. Eikä muuten kukaan tullut show’n jälkeen kommentoimaan, että kylläpä sulla maha röllötti.

2. Lihavat eivät voi pukeutua kirkkaisiin väreihin.

punainen.jpg

Tämä on niin suurta BS:ää kuin olla voi. Miksi ylipäätään kenenkään pitäisi jättää värikkäät vaatteet kaappiin, jos sellaisia haluaa käyttää? Lempivärini on aina ollut punainen, ja rakastan käyttää hehkuvan punaisia vaatteita. Yllä olevassa kuvassa olen lähdössä vähän fiinimpiin juhliin, joihin halusin laittaa ylle iltapuvun. Punaisena tietenkin.

3. Lihavat eivät voi käyttää vaatteita, joissa käsivarret jäävät näkyville.

vihreä.jpg

Tähän sanon vain yhden lauseen: VAPAUTTAKAA ALLIT! 

4. Lihavat eivät voi käyttää lyhyitä shortseja.

shortsit.png

Olen kuullut jonkun perustelevan lihavien shortsienkäyttökieltoa sillä, että lihavilla on liikaa selluliittia. NEWSFLASH: Selluliittia on kaikilla ja se on normaalia. Emme näe selluliittia mainoskuvissa, koska niistä se photoshopataan pois. Ainoa riesa omalla kohdallani lyhyissä shrotseissa on se, että reiteni hankaavat helposti yhteen ja aiheuttavat inhottavia hiertymiä. Hiertymiä  voi kuitenkin ennaltaehkäistä talkilla tai apteekista ostettavalla rakkoja ehkäisevällä puikolla! Muuttakaamme siis käsitystä naisten reisistä ja näyttäkäämme selluliittikohtiamme! Kesä 2017 olkoon vihdoin lyhyiden shortsien kesä.

5. Lihavat eivät voi käyttää crop toppeja.

napapaita.jpg

Ah, mikä onkaan helteellä ihanampaa kuin crop toppi, jonka alle pääsee viilentävä tuulenvire! Olen joskus törmännyt myös väittämään, että crop toppia saa käyttää vain silloin, jos sen yhteyteen laittaa todella korkeavyötäröiset farkut. Ei pidä paikkaansa. Crop topin kanssa voi pukea vaikka maailman matalimmat lantiomalliset farkut, jos tuntee olonsa niissä mukavaksi.

6. Lihavat eivät voi olla tyylikkäitä. Etenkään asennepaitojen käyttö ei ole lihaville sopivaa.

beyonce.jpg

Tämä Beyoncén “I Ain’t Sorry” -paita kuvastaa hyvin ajatuksiani kaikista kirjoittamattomista säännöistä, joita pluskokoisten vaatetuksessa on aina ollut.

Lihavat, kuten kaikki muutkin ihmiset ikään, kokoon, sukupuoleen tai sosiaaliseen asemaan katsomatta, saavat pukeutua juuri sellaisiin vaatteisiin kuin haluavat.

Lihavat ovat tyhmiä ja laiskoja

Lihavat ihmiset ovat luovuttaneet elämänsä suhteen. Läskit eivät saa mitään aikaiseksi, he vain istua nököttävät sohvalla ja mättävät suuhunsa kaiken rasvan ja sokerin mitä näkevät. Lihavat ovat myös tyhmiä – kaikkihan sen tietävät, että kun vaan syö vähemmän niin laihtuu!

Joo, just näin.

Olen lukenut yllättävän monta yllä mainittua väitettä viimeisten vuosien aikana. Vielä kertaakaan kukaan ei ole tullut väittämään minua tyhmäksi ja laiskaksi päin naamaa, vaan lähes poikkeuksetta olen lukenut tällaisia kommentteja anonyymeiltä kirjoittajilta netin keskustelupalstoilta.

Mikä lihavasta sitten tekee tyhmän ja laiskan? 

Usein lihavuus ja tyhmyys yhdistetään sen takia, koska hoikkaa vartaloa pidetään ainoana hyväksyttävänä vartalomallina länsimaisessa kulttuurissa. Jos et pyri olemaan muiden mielestä hyvännäköinen, olet tyhmä.

Mitä muutakaan voisimme pitää yhteiskunnassamme hyväksyttävänä kuin sitä, johon meitä kehotetaan: “Kuusi aamuista tapaa, jotka voivat tukea painonpudotusta!” (Iltalehti 20.3.2017), “Niina inhosi ylipainoisena itseään” (FIT, 1/2017), “Syö ja liiku vartalotyypillesi sopivalla tavalla – näillä vinkeillä eroon paino-ongelmasta” (Anna, 26.2.2017). Näistä otsikoista voi päätellä, että  paino on ongelma ja itsensä inhoaminen ylipainoisena on OK.

Lihavuus yhdistetään älyttömän usein totaaliseen liikkumattomuuteen, minkä takia lihavia pidetään laiskoina. Ajatella, läskit ihmiset eivät tee elämällään mitään muuta kuin istuvat sohvalla ja leviävät! Mielestäni on kohtuutonta, että vain koska olen lihava, luullaan etten liiku tai tee koskaan mitään urheilullista.

Laiska lihava nuori nainen miekkailee parhaan ystävänsä kanssa.
miekkailu.jpg

Laiska paska Lomalainen kiipesi Namibiassa hiekkadyynille
dyyni.jpg
Lihava on monen mielestä tyhmä myös siksi, koska laihduttaminen on helppoa matematiikkaa jota tyhmempikin ymmärtää: Syöt vähemmän kuin kulutat niin johan lähtee sentti jos toinenkin vyötäröltä. Jep, kaloreita ja kulutusta voi kyllä laskea, mutta ihmiskroppa ja -mieli ei toimi niin suoraviivaisesti kuin matematiikka.

Tyhmä ja laiska laardiloota ei jaksanut nousta rappusia Radiotuottaja käytti hissiä ja otti siellä selfien.
hissi.jpg

Tyhmä läski Punatukkainen pimu murtaa läskimyyttejä LMM-miitissä viime syksynä.
lmm.jpg
Newsflash: Lihavuus ei ole asia, jonka perusteella ihmisestä voi päätellä yhtään mitään. Lihava ei ole yhtään sen tyhmempi tai laiskempi kuin minkä tahansa muun kokoinen henkilö. Ylipaino ei myöskään ole olotila, josta on pyrittävä pois hinnalla millä hyvänsä.

Näetkö tämän postauksen kuvissa tyhmän ja laiskan ihmisen? 

Hyvä, en minäkään.

Herkuttelu – syntiä vai sallittu?

Pullaa, karkkia, jäätelöä, keksejä, sipsiä, popkornia, suklaata, vanukasta, kakkua, pizzaa, hampurilaisia, nachoja… Joskus tuntuu siltä, että herkkuja voisi syödä kaksin käsin.

17342034_10155135936383559_2131229921_o

Kun otan yhden kourallisen irtokarkkeja, poden huonoa omaatuntoa. Kaikki se sokerimössö vuorautuu suoraan hyllyväksi selluliitiksi vyötäröni ympärille ja valtaa yhä laajempaa alaa kropastani. Sokerihumala huutaa minua kutsuvalla äänellään ja käteni hakeutuvat entistä nopeammalla vauhdilla kohti karkkikulhoa.

Kourallinen, toinen ja kolmas uppoavat ruokatorvestani alas nopeammin kuin huomaankaan ja mieleni alkaa tehdä lisää herkkuja. Välipalaksi pullakahvit, illalla pitsaa kolalla alas huuhdottuna. Syön suurimman osan herkuista muilta salaa, jottei kukaan pääsisi kommentoimaan valintojani ja arvostelemaan hyllyvää vartaloani. Huomenna parennan tapani enkä enää ikinä koske mihinkään prosessoituun sokeripitoiseen ruokaan!

STOP!

Kyseinen alkuskenaario on mun omasta elämästä. En edes muista kuinka monta kertaa olen syönyt lempiruokiani muiden katseilta piilossa! Klassikkoesimerkki on lounaspalaverit, joiden yhteydessä olen jättänyt jälkiruoan ottamatta, jottei kukaan ajattelisi miten tällainen läski kehtaa syödä herkkuja. Yhdessä vaiheessa saatoin myös lähteä frendien luota aikaisemmin kotiin, jotta ehtisin varmasti kaupan sipsihyllyn kautta kotiin syömään kiellettyjä ruokia.

Olispa joku joskus sanonut mulle, että herkuttelu on täysin OK! 

Mitä enemmän demonisoimme ja kiellämme itseltämme (ja toisiltamme!) herkkuja, sitä todennäköisemmin tulee vedettyä herkkuöverit. Kielletyn herkun syöminen johtaa helposti kierteeseen, jossa “retkahtamisen” jälkeen vedetään kaikkia itseltä kiellettyjä herkkuja kaksin käsin, koska “peli on kuitenkin jo tältä päivältä menetetty”. Pahimmillaan herkuttelu jää päälle, koska kun “retkahdus” on tapahtunut, ei terveellisiin elämäntapoihin kannata palata.

Eräs mua viisaampi on joskus verrannut herkuttelun päälle jäämistä puhelimen tipahtamiseen lattialle. Kun kännykkä lipsahtaa kädestä, ei sitä sen jälkeen heitellä uudestaan maahan ja ajatella, että antaa mennä vaan kun kerran tipahti.

Kehotankin kaikkia nauttimaan herkuista hyvällä omallatunnolla! Maailma ei kaadu yksiin pullakahveihin saati suklaapatukkaan – kun nauttii kohtuudella.

Tänään saatiin töissä yllätyksenä alakerran kahvion tyypeiltä pullakahvit, jotka nautin hymyssä suin. Vaikka kello ei ollut edes aamukahdeksan.

17349227_10155135936373559_478771456_o.jpg

Mikä on sun lemppari “kielletty herkku”? Mä rakastan sipsejä massivisella dippivuorella!

Ihana, kamala maha

Usein kun keskustelemme ulkonäköpaineista ja omista inhokkikohdista vartalossamme, puhumme mahasta.

“Muuten mä voisin olla kaunis, mutta kun mulla on tää maha.”
“Kun mun maha on pienempi, alan käyttää mekkoja!”
“Farkut ei sovi mulle, koska mulle tulee maharöllö.”
“Alan harrastaa tanssia sitten, kun mun maha on pienempi.”

Kuulostaako tutulta? Ylläolevat lainaukset ovat kaikki omia ajatuksiani niiltä ajoilta, kun olin kriittinen omasta mahastani. Kyllä, yhä edelleen minulle tulee “ällörumaläskipäivä”-ajatuksia, joskin ei enää niin voimakkaasti eikä todellakaan niin usein kuin ennen. Ennen kuin kerron matkastani itseni hyväksymiseen, haluan jakaa teille välähdyksiä menneisyydestäni.

Aiemmin saatoin potea huonoa omaatuntoa siitä, että en ole liikkunut tai syönyt hyvin. Ajatukset nousivat pintaan etenkin juuri ennen nukahtamista, jolloin saatoin käyttää tuntikausia itseni sättimiseen: ”miksi käytit hissiä, läski!” tai ”oot epäonnistunut, koska et saanut läskipersettäsi tänäänkään zumbaan!”. Joka kerta ajattelin, että “huomenna muutan elämäntapani ja alan laihduttaa!” mutta kyseinen huominen siirtyi aina päivällä eteenpäin, minkä takia minulla oli aina hyvä syy sättiä itseäni.

Olen kuluttanut elämästäni todennäköisesti päiviä tai peräti viikkoja ajatellen vatsaani. Mieleni sopukoissa olen käynyt läpi sen pyöreyttä, suuruutta, hyllyvyyttä, rehevyyttä, valtavuutta. Olen puristellut vatsaani peilin edessä ja ajatellut vatsani olevan suurin, mitä maailmasta löytyy. Olen pitänyt vartaloani oksettavana.

Kuten monet kaltaiseni jojolaihduttajat, olen yrittänyt pienentää mahaani monin eri tavoin: pussikeitoilla, näkkärikuureilla, karppaamisella,  gofatgo-dieeteillä, vatsalihasliikkeillä, karkkilakoilla, spinningrääkeillä.. Kaikkia näitä vatsan pienentämisyrityksiä yhdistää se, että se ei ollut koskaan nautinnollista. Hampaat irvessä olen tehnyt lankutushaasteita ja mussuttanut näkkäriä pelkällä kalkkunaleikkeellä ajatellen, että kunhan vatsani pienenee, olen onnellinen!

Jokainen laihdutusyritykseni on epäonnistunut. Tiukasta ruokavaliosta “retkahtamisen” jälkeen olo on ollut epäonnistunut, mikä on johtanut ylensyöntiin ja häpeän tunteen hukuttamiseen herkkuihin. Tämä taas on johtanut tunkkaiseen oloon ja vatsan alueen suurenemiseen, mikä taas on aloittanut kyseisen noidankehän alusta.

Vatsani on ollut elämäni keskipisteenä niin monta vuotta, ettei mitään järkeä! Olen huomannut kaiken tämän järjettömyyden vasta nyt, kun olen oppinut päästämään irti myrkyllisistä ajattelutavoista. Kunpa joku olisi jossain kohtaa nykäissyt minua hihasta ja kertonut, että kannattaisi liikkua hyvän olon takia, ei laihduttamisen. Kunpa joku olisi sanonut minulle, että minä riitän, että minulla ei tarvitse olla pyykkilautavatsaa saadakseni hyväksyntää!

Perustin tämän blogin, koska haluan auttaa muita. Haluan olla se tyyppi, joka kertoo, että liikunnasta voi nauttia ilman ajatusta laihtumisesta. Haluan levittää sanaa siitä, että jokainen meistä riittää omana itsenään. Aion olla se muutos, jonka haluan maailmassa nähdä.

Tulen myöhemmissä postauksissa kertomaan askelistani matkalla itseni hyväksymiseen. Tulen myös jakamaan vinkkejä ja apukeinoja siihen, miten itseään oppii katsomaan uudella tavalla. Tulen toivottavasti olemaan inspiraationa ja apuna, kun ällörumaläskipäivä iskee.

Tervetuloa vatsamielenosoitukseen!

MHT_3624-Edit-2.jpgKuva: Mervi Tikkanen