Miksi minä olen laihduttanut?

Tänään 6.5. vietetään kansainvälistä Älä laihduta -päivää. Päivä sai minut miettimään omaa laihdutushistoriaani.

Peruskouluikäisenä tein ensimmäiset laihdutuskokeiluni. Olen ollut näkkileipäkuurilla (viisi näkkileipää päivässä, päälle vain kevyitä leikkeleitä), laskenut kaloreita (jos aamulla juon lasin appelsiinimehua, pitäisikö jättää välipala välistä) ja testannut atkinsin dieettiä (jep, vein oman pihvin kouluun). Mitkään dieetit eivät kestäneet pitkään, minkä jälkeen sätin itseäni selkärangattomuudesta.

Lukioaikainen poikaystäväni sanoi minulle neljävuotisen seurustelusuhteemme alkumetreillä, että olisin viehättävämpi jos olisin laihempi. Vaikken tuolloin muka loukkaantunut hänen sanoistaan, kummittelivat ne takaraivossani koko parisuhteemme ajan. Kyseisen suhteen aikana laihdutin ja lihoin monta kertaa, todennäköisesti useita kymmeniä kiloja.

marco.jpg
Isoin laihdutusurakkani alkoi vuonna 2010 Antalyan matkan jälkeen. Olin sisarukseni kanssa kävelemässä rannalla, kun random-mies tuli kehumaan sisarustani viehättäväksi. Minua hän katsoi pitkään hieman halveksivasti, läppäisi reittäni ja sanoi, että minä olen liian lihava. Matkan jälkeen aloin laihduttaa.

IMG_0418.JPG
Laihdutin muistaakseni yli 20 kiloa pussikeittokuurilla. Söin päivässä kolme ateriankorvikekeittoa tai -smoothieta, kävin laihduttajien ryhmätapaamisissa ja rääkkäsin itseäni lähes joka päivä aamuspinningillä. Olin mielestäni onnistuja – minähän laihdutin ja vielä ennätysajassa! Ja olin poikaystäväni mielestä upean näköinen.

En olisi millään halunnut lopettaa pussikeittokuuria, koska halusin laihtua lisää ja lisää. Halusin olla entistä haluttavampi poikaystäväni silmissä ja mielessäni mietin Antalyan rannalla kohtaamaani random-miestä: “Siitäs sait, nyt mä olen upea!” Söin paskalta maistuvaa parsakeittoa nenästä kiinni pitäen ja vakuuttelin itselleni, että tämä se vasta on unelmaelämää.

ruisrock.jpg
Ajatukseni nyrjähtivät uuteen asentoon, kun laihdutusurakan jälkeen lähdin vaihto-oppilaaksi Namibiaan. Neljän kuukauden matkan aikana tutustuin itseeni paremmin kuin aiemmin ja ymmärsin, että en ollut laihduttanut itseni takia. Laihdutin, jotta poikaystäväni pitäisi minusta, ja koska joku random-ukkeli oli sanonut minua lihavaksi.namibia2.jpgMatkan aikana lihoin kaikki laihtumani kilot takaisin ja olin onnellisempi kuin koskaan. Kotiin päästyä dumppasin kusipääpoikaystävän, muutin yksin Etu-Töölöön ja jatkoin itseeni tutustumista. Tajusin, että mähän olen ihan törkeen mahtava tyyppi, eikä mun tarvitse olla tietynnäköinen, jotta muutkin tajuaisivat sen. Riittää, että mä olen mä.

Toki tämän ahaa-elämyksenkin jälkeen olen kipuillut kilojeni ja kokoni kanssa, ja olen muutamaan otteeseen pudottanut painoa väärien syiden takia. Häitäni varten vuonna 2013 laihdutin 14 kiloa, koska halusin olla upea hääkuvissa. Mitä helvettiä – miksi hääkuvassa pitäisi olla tietyn kokoinen ollakseen vuoden kaunein morsian? Voi kun voisin sanoa 25-vuotiaalle Tytille, että ei tarvitse laihduttaa, olet upea minkä kokoisena vain. häät.jpgTänään 6.5.2017 Älä laihduta -päivänä lupaan: Minä en enää laihduta muiden takia. Minun ei tarvitse. Jos jonkun mielestä olen riittämätön tämän kokoisena, se kertoo kyseisestä henkilöstä enemmän kuin minusta. _NNI9817.jpg
Kiitos #älämahdumuottiin-kuvasta Etelän-SYLI ry! Kuvauksista kertynyt upea kuvagalleria on ihasteltavissa Etelän-SYLIn Facebook-sivuilla.

Advertisements

Lihavat ovat tyhmiä ja laiskoja

Lihavat ihmiset ovat luovuttaneet elämänsä suhteen. Läskit eivät saa mitään aikaiseksi, he vain istua nököttävät sohvalla ja mättävät suuhunsa kaiken rasvan ja sokerin mitä näkevät. Lihavat ovat myös tyhmiä – kaikkihan sen tietävät, että kun vaan syö vähemmän niin laihtuu!

Joo, just näin.

Olen lukenut yllättävän monta yllä mainittua väitettä viimeisten vuosien aikana. Vielä kertaakaan kukaan ei ole tullut väittämään minua tyhmäksi ja laiskaksi päin naamaa, vaan lähes poikkeuksetta olen lukenut tällaisia kommentteja anonyymeiltä kirjoittajilta netin keskustelupalstoilta.

Mikä lihavasta sitten tekee tyhmän ja laiskan? 

Usein lihavuus ja tyhmyys yhdistetään sen takia, koska hoikkaa vartaloa pidetään ainoana hyväksyttävänä vartalomallina länsimaisessa kulttuurissa. Jos et pyri olemaan muiden mielestä hyvännäköinen, olet tyhmä.

Mitä muutakaan voisimme pitää yhteiskunnassamme hyväksyttävänä kuin sitä, johon meitä kehotetaan: “Kuusi aamuista tapaa, jotka voivat tukea painonpudotusta!” (Iltalehti 20.3.2017), “Niina inhosi ylipainoisena itseään” (FIT, 1/2017), “Syö ja liiku vartalotyypillesi sopivalla tavalla – näillä vinkeillä eroon paino-ongelmasta” (Anna, 26.2.2017). Näistä otsikoista voi päätellä, että  paino on ongelma ja itsensä inhoaminen ylipainoisena on OK.

Lihavuus yhdistetään älyttömän usein totaaliseen liikkumattomuuteen, minkä takia lihavia pidetään laiskoina. Ajatella, läskit ihmiset eivät tee elämällään mitään muuta kuin istuvat sohvalla ja leviävät! Mielestäni on kohtuutonta, että vain koska olen lihava, luullaan etten liiku tai tee koskaan mitään urheilullista.

Laiska lihava nuori nainen miekkailee parhaan ystävänsä kanssa.
miekkailu.jpg

Laiska paska Lomalainen kiipesi Namibiassa hiekkadyynille
dyyni.jpg
Lihava on monen mielestä tyhmä myös siksi, koska laihduttaminen on helppoa matematiikkaa jota tyhmempikin ymmärtää: Syöt vähemmän kuin kulutat niin johan lähtee sentti jos toinenkin vyötäröltä. Jep, kaloreita ja kulutusta voi kyllä laskea, mutta ihmiskroppa ja -mieli ei toimi niin suoraviivaisesti kuin matematiikka.

Tyhmä ja laiska laardiloota ei jaksanut nousta rappusia Radiotuottaja käytti hissiä ja otti siellä selfien.
hissi.jpg

Tyhmä läski Punatukkainen pimu murtaa läskimyyttejä LMM-miitissä viime syksynä.
lmm.jpg
Newsflash: Lihavuus ei ole asia, jonka perusteella ihmisestä voi päätellä yhtään mitään. Lihava ei ole yhtään sen tyhmempi tai laiskempi kuin minkä tahansa muun kokoinen henkilö. Ylipaino ei myöskään ole olotila, josta on pyrittävä pois hinnalla millä hyvänsä.

Näetkö tämän postauksen kuvissa tyhmän ja laiskan ihmisen? 

Hyvä, en minäkään.

Ihana, kamala maha

Usein kun keskustelemme ulkonäköpaineista ja omista inhokkikohdista vartalossamme, puhumme mahasta.

“Muuten mä voisin olla kaunis, mutta kun mulla on tää maha.”
“Kun mun maha on pienempi, alan käyttää mekkoja!”
“Farkut ei sovi mulle, koska mulle tulee maharöllö.”
“Alan harrastaa tanssia sitten, kun mun maha on pienempi.”

Kuulostaako tutulta? Ylläolevat lainaukset ovat kaikki omia ajatuksiani niiltä ajoilta, kun olin kriittinen omasta mahastani. Kyllä, yhä edelleen minulle tulee “ällörumaläskipäivä”-ajatuksia, joskin ei enää niin voimakkaasti eikä todellakaan niin usein kuin ennen. Ennen kuin kerron matkastani itseni hyväksymiseen, haluan jakaa teille välähdyksiä menneisyydestäni.

Aiemmin saatoin potea huonoa omaatuntoa siitä, että en ole liikkunut tai syönyt hyvin. Ajatukset nousivat pintaan etenkin juuri ennen nukahtamista, jolloin saatoin käyttää tuntikausia itseni sättimiseen: ”miksi käytit hissiä, läski!” tai ”oot epäonnistunut, koska et saanut läskipersettäsi tänäänkään zumbaan!”. Joka kerta ajattelin, että “huomenna muutan elämäntapani ja alan laihduttaa!” mutta kyseinen huominen siirtyi aina päivällä eteenpäin, minkä takia minulla oli aina hyvä syy sättiä itseäni.

Olen kuluttanut elämästäni todennäköisesti päiviä tai peräti viikkoja ajatellen vatsaani. Mieleni sopukoissa olen käynyt läpi sen pyöreyttä, suuruutta, hyllyvyyttä, rehevyyttä, valtavuutta. Olen puristellut vatsaani peilin edessä ja ajatellut vatsani olevan suurin, mitä maailmasta löytyy. Olen pitänyt vartaloani oksettavana.

Kuten monet kaltaiseni jojolaihduttajat, olen yrittänyt pienentää mahaani monin eri tavoin: pussikeitoilla, näkkärikuureilla, karppaamisella,  gofatgo-dieeteillä, vatsalihasliikkeillä, karkkilakoilla, spinningrääkeillä.. Kaikkia näitä vatsan pienentämisyrityksiä yhdistää se, että se ei ollut koskaan nautinnollista. Hampaat irvessä olen tehnyt lankutushaasteita ja mussuttanut näkkäriä pelkällä kalkkunaleikkeellä ajatellen, että kunhan vatsani pienenee, olen onnellinen!

Jokainen laihdutusyritykseni on epäonnistunut. Tiukasta ruokavaliosta “retkahtamisen” jälkeen olo on ollut epäonnistunut, mikä on johtanut ylensyöntiin ja häpeän tunteen hukuttamiseen herkkuihin. Tämä taas on johtanut tunkkaiseen oloon ja vatsan alueen suurenemiseen, mikä taas on aloittanut kyseisen noidankehän alusta.

Vatsani on ollut elämäni keskipisteenä niin monta vuotta, ettei mitään järkeä! Olen huomannut kaiken tämän järjettömyyden vasta nyt, kun olen oppinut päästämään irti myrkyllisistä ajattelutavoista. Kunpa joku olisi jossain kohtaa nykäissyt minua hihasta ja kertonut, että kannattaisi liikkua hyvän olon takia, ei laihduttamisen. Kunpa joku olisi sanonut minulle, että minä riitän, että minulla ei tarvitse olla pyykkilautavatsaa saadakseni hyväksyntää!

Perustin tämän blogin, koska haluan auttaa muita. Haluan olla se tyyppi, joka kertoo, että liikunnasta voi nauttia ilman ajatusta laihtumisesta. Haluan levittää sanaa siitä, että jokainen meistä riittää omana itsenään. Aion olla se muutos, jonka haluan maailmassa nähdä.

Tulen myöhemmissä postauksissa kertomaan askelistani matkalla itseni hyväksymiseen. Tulen myös jakamaan vinkkejä ja apukeinoja siihen, miten itseään oppii katsomaan uudella tavalla. Tulen toivottavasti olemaan inspiraationa ja apuna, kun ällörumaläskipäivä iskee.

Tervetuloa vatsamielenosoitukseen!

MHT_3624-Edit-2.jpgKuva: Mervi Tikkanen